MUUTOKSIA SUOMISEN PYYHINTÄ-TOIMIALALLA JA KONSERNIN JOHTORYHMÄSSÄ

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ                  PÖRSSITIEDOTE 3.12.2010 KLO 13.00          


MUUTOKSIA SUOMISEN PYYHINTÄ-TOIMIALALLA JA KONSERNIN JOHTORYHMÄSSÄ              
                                                                                
Suomisen Pyyhintä-toimialaa johtaa tästä päivästä alkaen oman toimensa ohella   
toimitusjohtaja Petri Rolig. Toimialaan kuuluvien Codi Wipes- ja                
Kuitukankaat-yksiköiden johtajat raportoivat hänelle. Paul-Erik Toivon          
työsopimus on sovittu päättyväksi tästä päivästä alkaen.                        

Suomisen Nakkilassa sijaitsevan Kuitukankaat-yksikön johtajaksi on nimitetty DI,
eMBA Juha Jokinen, 41, 3.12.2010 alkaen. Jokinen siirtyy yksikönjohtajaksi      
Suominen Kuitukankaiden myyntijohtajan tehtävistä. Hän on työskennellyt ennen   
Suomiselle tuloaan mm. Kemira GrowHow:lla ja Yaran Industrial-divisioonassa     
kansainvälisissä liiketoiminnan kehitystehtävissä.                              

Hollannissa sijaitsevan Codi Wipes -yksikön johtajana on toiminut MBA Erik van  
Deursen, 42, vuoden 2010 heinäkuusta alkaen. Aiemmin van Deursen työskenteli    
Codi Wipes -yksikön myyntijohtajana. Suomiselle van Deursen siirtyi panimoalalla
toimivan AB-InBev:n yksikönjohtajan tehtävistä syyskuussa 2009.                 

Suomisen hallitus on päättänyt, että kumpikin Pyyhintä-toimialan                
yksikönjohtajista kuuluu Suomisen johtoryhmään. Suomisen johtoryhmän muodostavat
täten 3.12.2010 alkaen toimitusjohtaja Petri Rolig, talousjohtaja Arto          
Kiiskinen, Joustopakkausten toimialajohtaja Mikko Pellinen, Codi Wipesin        
yksikönjohtaja Erik van Deursen sekä Kuitukankaiden yksikönjohtaja Juha Jokinen.


Tampereella 3.12.2010                                                           


SUOMINEN YHTYMÄ OYJ                                                             


Petri Rolig                                                                     
toimitusjohtaja                                                                 


Lisätietoja antavat:                                                            
toimitusjohtaja Petri Rolig, puh. 010 214 300                                   


Suominen valmistaa korkealaatuisia joustopakkauksia, kosteuspyyhkeitä ja        
kuitukankaita teollisuuden ja kaupan käyttöön. Yhtiö on merkittävä toimija      
Euroopassa jokaisella liiketoiminta-alueellaan. Suomisen yksiköt sijaitsevat    
Suomessa, Puolassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Venäjällä. Yhtiön liikevaihto oli 
vuonna 2009 noin 179 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä lähes 1000. Suominen on 
listattuna NASDAQ OMX Helsingissä. www.suominen.fi                              


JAKELU                                                                          
NASDAQ OMX Helsinki                                                             
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.suominen.fi

Viimeisimmät uutiset

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 4.04.2024

Suomisen varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Vuosikertomukset, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 12.03.2024

Suominen on julkaissut vuoden 2023 vuosikertomuksensa sekä palkitsemispolitiikkansa

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 6.02.2024

Kutsu Suominen Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen