Suomeen syntyy uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja

Tampere, Suomi, 2011-08-04 08:00 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Suominen Yhtymä Oyj                                               Pörssitiedote 4.8.2011 klo 9.00

Suomeen syntyy uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja

Suominen Yhtymä Oyj on 4.8.2011 allekirjoittanut sopimuksen Ahlstrom Oyj:n kanssa yhtiön Home and Personal -kuitukangasliiketoiminnan ostamisesta. Kaupan ansiosta Suominen kasvaa merkittävästi ja siitä tulee pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja.

Ostettava liiketoiminta kattaa kotitalouksien ja teollisuuden pyyhintätuotteissa käytettävät kuitukangasmateriaalit. Tuotantoyksiköt sijaitsevat Pohjois-Amerikassa, Italiassa, Espanjassa ja Brasiliassa. Kaupan voimaanastuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Kaupan arvioidaan toteutuvan lokakuun 2011 loppuun mennessä.

Kaupan arvo on noin 170 miljoonaa euroa. Kauppa rahoitetaan osakeannilla ja velkarahoituksella. Tarvittavasta vieraasta pääomasta on sovittu rahoituslaitosten kanssa. Osakkeenomistajat, jotka edustavat vähintään 64 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat sitoutuneet kannattamaan vähintään 85 ja enintään 120 miljoonan euron osakeantia ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Anti tullaan toteuttamaan yleisölle suunnattuna osakeantina 0,45 euron osakemerkintähinnalla. Osakkeen merkintähinta perustuu osakkeen vaihdolla painotettuun keskikurssiin ajanjaksolla 17.6. – 2.8.2011. Ahlstrom on sitoutunut merkitsemään osakeannissa osakkeita 30 miljoonalla eurolla ja osakeannin toteutuksen myötä Ahlstrom Oyj nousee Suomisen suurimmaksi osakkeenomistajaksi.

Suurimmat nykyiset osakkeenomistajat ml. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola sekä uudet osakkeenomistajat Ahlstrom Oyj, Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Suomen Teollisuussijoitus Oy ovat antaneet sitoumuksen merkitä annissa uusia osakkeita. Sitoumukset edustavat yhteensä noin 80 miljoonaa euroa. Osakeannin mahdollisessa ylimerkinnässä tullaan suosimaan Suomisen osakkeenomistajia perustuen antia edeltävään omistukseen. Osakeanti on tarkoitus toteuttaa syys-lokakuussa 2011. Osakeantiehdot tullaan esittämään ylimääräisen yhtiökokouksen kutsussa.

Kauppaan liittyen ylimääräiselle yhtiökokoukselle tullaan ehdottamaan Suomiselle uutta hallitusta, joka koostuu nykyisistä ja uusista jäsenistä. Hallituksen puheenjohtajaksi tullaan ehdottamaan vuorineuvos, diplomi-insinööri Jorma Elorantaa (60) ja varapuheenjohtajaksi hallituksen nykyistä puheenjohtajaa tekniikan lisensiaatti Mikko Maijalaa (66), jotka ovat ilmoittaneet suostumuksensa tehtävään. Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus tulee ehdottamaan samalle ylimääräiselle yhtiökokoukselle yhtiöjärjestykseen sisältyvän äänestysrajoituksen ja lunastuslausekkeen poistamista sekä yhtiökokouksen hyväksymän nimitystoimikunnan perustamista. Osakkeenomistajat, jotka edustavat vähintään 64 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat sitoutuneet äänestämään sanottujen päätösehdotusten puolesta. Ylimääräinen yhtiökokous pidetään arviolta syyskuussa 2011. Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen julkistetaan erillisellä pörssitiedotteella.

”Yrityskaupan avulla luodaan suomalainen pörssiyhtiö, joka on globaali markkinajohtaja vauvanhoito-, hygienia-, kodinhoito- ja teollisuuspyyhintään käytettävien kuitukangasmateriaalien valmistajana. Maantieteellisellä laajentumisella ja vahvalla markkina-asemallamme voimme vastata asiakkaiden tarpeisiin tarjoamalla kattavat myynti- ja tuotekehitysresurssit sekä laajemman tuotevalikoiman maailmanlaajuisesti”, toteaa Suominen Yhtymä Oyj:n toimitusjohtaja Petri Rolig. ”Tavoitteenamme on liiketoimintojen pitkäjänteinen kehittäminen, jota tukee henkilöstön osaamisen täydentyminen sekä teknologiapohjamme ja tutkimus- ja kehitystoimintojen vahvistuminen.”

Ostettavan liiketoiminnan vuoden 2010 liikevaihto oli 291 miljoonaa euroa ja liikevoitto 6,1 miljoonaa euroa. Käyttökatemarginaali oli 7,8 prosenttia. Kaupan myötä Suomiselle siirtyy noin 480 henkilöä. Ostettavan liiketoiminnan johtajana jatkaa liiketoiminta-alueen nykyinen johtaja Jean-Marie Becker.

Ahlstrom raportoi Home and Personal -liiketoiminta-alueen tuloslukunsa toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa myytävänä olevana pitkäaikaisena omaisuuseränä osiossa lopetetut toiminnot.


Mikäli kauppa ajoittuu lokakuun loppuun, Suomisen vuoden 2011 tuloslukuihin yhdistyy Home and Personal -liiketoiminnan kahden kuukauden liikevaihto- ja tulosluvut. Suomisen taseen loppusumman arvioidaan kasvavan nykyisestä noin 120 miljoonasta eurosta noin 330 miljoonaan euroon, josta oman pääoman osuudeksi arvioidaan noin kolmasosa. Liiketoimintakaupassa Suomiselle siirtyy liikearvoa noin 40 miljoonaa euroa, minkä jälkeen liikearvo taseessa arvioidaan olevan noin 60 miljoonaa euroa. Liiketoimintakauppaan liittyy kertaluonteisia kuluja arviolta 2,5 miljoonaa euroa, jotka kirjataan kuluvan vuoden tuloslaskelmaan.

Liiketoimintakaupan toteutuessa lokakuun lopussa Suomisen liikevaihto kuluvana vuonna kasvaa selvästi.
Suominen on aiemmin arvioinut osavuosikatsauksessaan 18.7.2011, ettei vuoden 2011 liikevaihdossa arvioida tapahtuvan merkittävää muutosta edellisvuoteen verrattuna. Kun huomioidaan Home and Personal -liiketoiminnan kahden kuukauden arvioitu tulosvaikutus verojen jälkeen ja liiketoimintakauppaan liittyvät kertaluonteiset kulut, pitää yhtiö aikaisemman tulosarvionsa muuttumattomana. Suominen on osavuosikatsauksessaan 18.7.2011 arvioinut, että yhtiön koko vuoden tulos verojen jälkeen paranee vuodesta 2010, mutta on tappiollinen.

Tiedotustilaisuus
Analyytikoille, sijoittajille ja lehdistölle järjestetään yhteinen tiedotustilaisuus Ahlstromin kanssa tänään 4.8.2011 klo 12.00 Suomen aikaa Savoyssa Helsingissä osoitteessa Eteläesplanadi 14. Tiedotustilaisuus pidetään suomeksi. Esitysaineisto on saatavilla Suomisen kotisivuilla osoitteessa www.suominen.fi.

Tampereella 4.8.2011

Suominen Yhtymä Oyj

Petri Rolig
toimitusjohtaja


Lisätietoja antaa:
toimitusjohtaja Petri Rolig, puh. 010 214 300


Suominen lyhyesti
Suominen valmistaa korkealaatuisia joustopakkauksia, kosteuspyyhkeitä ja kuitukankaita teollisuuden ja kaupan käyttöön. Yhtiö on merkittävä toimija Euroopassa jokaisella liiketoiminta-alueellaan. Suomisen yksiköt sijaitsevat Suomessa, Puolassa, Hollannissa ja Venäjällä. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2010 noin 173 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 900. Suominen on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä. www.suominen.fi

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia materiaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä pitämään etumatkansa. Ahlstromin tuotteita käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, tapeteissa, kosteuspyyhkeissä, etiketeissä ja elintarvikepakkauksissa. Ahlstromilla on johtava markkina-asema niillä aloilla, joilla se toimii. Ahlstromin 5 700 työntekijää palvelee asiakkaita 26 maassa, kuudessa maanosassa. Vuonna 2010 Ahlstromin liikevaihto oli 1,9 mrd euroa. Yhtiön osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com.


Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi 

pt 2011-08-04F.pdf

Viimeisimmät uutiset

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 4.04.2024

Suomisen varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Vuosikertomukset, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 12.03.2024

Suominen on julkaissut vuoden 2023 vuosikertomuksensa sekä palkitsemispolitiikkansa

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 6.02.2024

Kutsu Suominen Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen