Suomisen suunnitteleman uuden märkärainauslinjan sijainti päätetty - investointia valmistellaan Bethunen tehtaalle Yhdysvaltoihin

Helsinki, Suomi, 2015-04-09 15:00 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Suominen Oyj   Lehdistötiedote   9.4.2015 klo 16.00

SUOMISEN SUUNNITTELEMAN UUDEN MÄRKÄRAINAUSLINJAN SIJAINTI PÄÄTETTY - INVESTOINTIA VALMISTELLAAN BETHUNEN TEHTAALLE YHDYSVALTOIHIN

Maailmanlaajuisesti johtava kuitukangasvalmistaja Suominen ilmoitti tammikuussa suunnittelevansa investointia uuteen märkärainausta (wetlaid) hyödyntävään tuotantolinjaan Pohjois-Amerikassa. Nyt Suominen on päättänyt, että uusi tuotantolinja rakennetaan yhtiön tehtaalle Bethuneen, Yhdysvaltoihin, olettaen että hankkeen suunnittelu etenee odotetusti.

Kuten tammikuussa ilmoitettiin, suunniteltu investointi on merkittävin yksittäinen hanke Suomisen 30–50 miljoonan euron investointiohjelmassa ja tukee yhtiön kasvutavoitetta strategiakaudelle 2015–2017.

“Suunnitteilla oleva tuotantolinja olisi merkittävä osa Suomisen kasvustrategian toteutusta. Aiemmin ilmoitetun mukaisesti Suomisen liikevaihto kasvaa vuoden 2017 loppuun mennessä noin 500 miljoonan euroon, mikäli onnistumme strategiamme toteuttamisessa. Lisäksi investointi tukisi tavoitettamme lisätä korkeamman lisäarvon tuotteiden määrää portfoliossamme”, kertoo Suomisen markkinointi- ja tuotehallintajohtaja Saara Söderberg, joka toimii myös investointihankkeen projektipäällikkönä.

”Valitsimme Bethunen tehtaan mahdolliseksi investointikohteeksi useista strategisista ja taloudellisista syistä. Bethune sijaitsee Yhdysvalloissa Etelä-Carolinan osavaltiossa, alueella, joka on kuitukangasalan solmukohta Pohjois-Amerikassa. Asiakkaiden palvelemisen ja raaka-aineiden hallinnan näkökulmasta sijainti on ihanteellinen. Myös Bethunen tehtaan nykyinen toiminta, osaava henkilöstö ja laajentamista tukeva infrastruktuuri vaikuttivat päätökseen”, sanoo Larry L. Kinn, Suomisen Pohjois- ja Etelä-Amerikan tuotantolaitoksista vastaava johtaja.

Suominen jatkaa investointihankkeen valmistelua. Lopullinen päätös investoinnista tehdään myöhemmin, joten Suominen ei vielä julkista arviotaan hankkeen kokonaiskustannuksesta.

 

Lisätietoja:
Saara Söderberg, markkinointi- ja tuotehallintajohtaja sekä investointihankkeen projektipäällikkö, p. 010 214 5223
Larry L. Kinn, johtaja, tuotantolaitokset, Pohjois- ja Etelä-Amerikka, p. +1 860 292 4314 (aikavyöhyke GMT -5)

 

Suominen lyhyesti

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon sovelluksiin. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet - esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset - luovat lisäarvoa kuluttajien ja ammattilaisten käytössä eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja ja sillä on noin 600 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2014 oli 401,8 milj. euroa ja liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä 26,9 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.suominen.fi.

Viimeisimmät uutiset

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 4.04.2024

Suomisen varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Vuosikertomukset, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 12.03.2024

Suominen on julkaissut vuoden 2023 vuosikertomuksensa sekä palkitsemispolitiikkansa

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 6.02.2024

Kutsu Suominen Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen