Toimintaympäristö

Suominen on pyyhintätuotteisiin käytettävien kuitukankaiden maailmanlaajuinen markkinajohtaja ja yksi maailman suurimmista vesineulausteknologialla valmistettavien kuitukankaiden valmistajista. Suomisen päämarkkina-alueita ovat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka.  Lisäksi Suomisella on vahva asema Etelä-Amerikan markkinoilla.

Kuitukankaiden maailmanlaajuinen kysyntä kasvaa jatkuvasti. Kasvu riippuu pääasiassa kulutuskysynnästä, jota säätelevät yleinen taloudellinen tilanne ja kuluttajien luottamus omaan talouteensa. Päivittäistavaroiden, eli Suomisen tuotteiden pääasiallisten loppukäyttökohteiden, kysyntä ei kuitenkaan ole kovin suhdanneherkkää. Kuitukankaiden kysynnän kasvu ylittää maan bruttokansantuotteen kasvun yleensä parilla prosenttiyksiköllä.

Globaalit megatrendit muokkaavat toimintaympäristöämme ja vaikuttavat liiketoimintaamme.

Vastuullisuuden merkitys jatkaa kasvuaan

Megatrendit, kuten ilmastonmuutos ja ympäristön tilan heikkeneminen, ohjaavat meitä vähentämään toimintamme ympäristövaikutuksia, parantamaan raaka-ainetehokkuuttamme sekä tuomaan markkinoille yhä vastuullisempia tuotteita.

Vastuullisten kuitukankaiden markkinat ovat kasvussa maailmanlaajuisesti ja erityisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Lainsäädäntö ja määräykset sekä kuluttajien käyttäytyminen ohjaavat markkinoita kohti vastuullisempia tuotteita.

Euroopassa toimintaympäristöön vaikuttavat voimakkaimmin Euroopan unionin muovistrategia ja kertakäyttömuovidirektiivi (Single-Use Plastics Directive, SUPD). Direktiivin tarkoituksena on suojella ympäristöä ja vähentää merten roskaantumista. SUP-direktiivi vaikuttaa moniin kuitukankaista valmistettaviin lopputuotteisiin, koska etenkin kosteuspyyhkeet on perinteisesti valmistettu ainakin osittain muovia sisältävistä raaka-aineista. Direktiivin vaatimus muovia sisältävien tuotteiden merkitsemisestä tuli voimaan vuonna 2021.

SUP-direktiiviä vastaavia aloitteita on tehty myös muilla alueilla, joilla on havahduttu mm. epäasianmukaisesti hävitetyistä kuitukangastuotteista johtuvaan viemäreiden tukkeutumiseen ja merten roskaantumiseen.

Markkinoilla on selvä tarve ekologisemmille ja vastuullisemmille kuitukangastuotteille, ja Suomisella on hyvät edellytykset vastata tähän kysyntään ja auttaa asiakkaitaan olemaan vastuullisempia omissa tuotevalikoimissaan.

Väestönkehityksen megatrendit tukevat kasvuamme

Demografiset megatrendit, kuten väestönkasvu, keskiluokan kasvu ja väestön ikääntyminen sekä lisääntynyt tietoisuus terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista ja kasvavat terveydenhuoltomenot tukevat Suomisen kasvuennustetta, sillä ne vaikuttavat kuluttajien käyttäytymiseen.

Esimerkiksi elintason nousun ja hygieniatuotteiden kysynnän kasvun välillä on suora yhteys. Elintason nousu ja elämäntapojen muuttuminen näkyvät vaurastuvan keskiluokan ostokäyttäytymisessä. Välttämättömien perushyödykkeiden lisäksi tämä väestöryhmä on yhä kiinnostuneempi ratkaisuista, jotka helpottavat ja nopeuttavat arjen rutiineja. Ilmiö näkyy esimerkiksi kodin- ja kauneudenhoidossa käytettävien kertakäyttöisten pyyhintätuotteiden kulutuksen lisääntymisenä.

Uusia tarpeita ilmaantuu väestön ikääntyessä ja terveydenhuoltomallien muuttuessa. Esimerkiksi lääketieteellisissä sovelluksissa ja inkontinenssituotteissa käytettävien kuitukankaiden kysyntä kasvaa. Terveydenhuollon sektorilla kuitukankaiden kysyntää lisää myös tarve löytää kustannustehokkaita ratkaisuja bakteerien ja virusten torjuntaan.

Maailmanlaajuinen epävakaus aiheuttaa epävarmuutta

Näemme joitain positiivisia signaaleja sekä markkinoilta että asiakkailtamme, mutta yleinen maailmantalouden epävarmuus ja tiukka kilpailutilanne tekevät pitkän aikavälin tarkastelusta haastavaa. Nähtäväksi jää, miten nykyinen talousilmasto vaikuttaa lopputuotteiden kysyntään ja kulutusvalintoihin pyyhintätuotteiden kohdalla. Historiallisesti pyyhintätuotteiden markkinat ovat säilyneet melko vakaina yleisestä taloustilanteesta huolimatta.

Epävakaudet Israelissa ja viime aikoina Suezin kanavalla sekä sota Ukrainassa luovat edelleen epävarmuutta maailman laajuisesti.


Riskit ja epävarmuustekijät

Riskit voidaan jakaa strategisiin, operatiivisiin, rahoitus- ja vahinkoriskeihin. Tältä sivulta löydät tietoa myös ei-taloudellisista riskeistä ja niiden hallinnasta.

Asiakkaat ja keskeiset kilpailijat

Asiakassuhteemme ovat keskimäärin yli 10 vuotta pitkiä ja ne perustuvat tyypillisesti 2-3 vuodeksi solmittuihin puitesopimuksiin.