Sokkorekrytointi

Suominen hyödyntää rekrytoinnissa sokkorekrytoinniksi kutsuttua periaatetta hakijoiden tasavertaisen kohtelun takaamiseksi. Käytännössä sokkorekrytointi tarkoittaa sitä, että palkkaavan esimiehen arvioitavaksi tulevista hakemuksista ja ansioluetteloista poistetaan tietoja, mm. hakijan koko nimi, sukupuoli, etninen tausta ja ikä. Tällä tavoin keskitetään huomio tehtävän kannalta olennaisiin asioihin ja minimoidaan tiedostamattomien ennakkoasenteiden vaikutus rekrytointipäätöksiin.

Prosessina sokkorekrytointi on kolmivaiheinen:

  1. Aluksi määritellään objektiiviset, mitattavat ja toimenkuvaan perustuvat valintaperusteet. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tietty koulutus, tehtäväkohtainen osaaminen tai käytännön kokemus joistain tehtävistä.

  2. Jos apuna on ulkopuolinen konsultti, hänelle ohjeistetaan, mitkä ominaisuudet ovat tehtävässä onnistumisen kannalta tärkeitä. Konsultti arvioi kaikki hakemukset annettujen valintaperusteiden pohjalta ja valitsee joukon hakijoita jatkoon. Jos rekrytointi hoidetaan itse, alustavat valinnat tekee Suomisen henkilöstöhallinto.

  3. Palkkaavan esimiehen arvioitavaksi tulevista hakemuksista ja ansioluetteloista poistetaan henkilötiedot, mm. koko nimi, sukupuoli, etninen tausta ja ikä. Esimies valitsee kriteerit täyttävistä hakijoista potentiaalisimmat näiden anonyymien hakemusten ja ansioluetteloiden perusteella. Menettelyn tarkoituksena on varmistaa, että hakijoita arvioidaan ainoastaan tehtävän valintaperusteiden ja hakijoiden meriittien perusteella. Hakijoiden henkilöllisyys paljastuu esimiehelle vasta haastatteluvaiheessa.

Sokkorekrytointi aloitettiin vuonna 2015 ja periaatetta hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan kaikissa uusissa toimihenkilörekrytoinneissa.