Suominen laskee arviotaan koko vuoden liikevoiton kehityksestä Bethunen uuden tuotantolinjan suunniteltua hitaamman käynnistymisen vuoksi, ohjaus liikevaihdon kasvusta ennallaan

Helsinki, Suomi, 2017-07-20 06:45 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Suominen Oyj   Pörssitiedote   20.7.2017 klo 7.45

Suominen laskee arviotaan koko vuoden liikevoiton kehityksestä Bethunen uuden tuotantolinjan suunniteltua hitaamman käynnistymisen vuoksi, ohjaus liikevaihdon kasvusta ennallaan
 
Edellisessä osavuosikatsauksessaan 26.4.2017 Suominen arvioi yhtiön koko vuoden 2017 liikevaihdon olevan paremman kuin vuonna 2016. Myös vertailukelpoisen liikevoiton arvioitiin olevan edellisvuotta parempi, edellyttäen että Bethunen uusi tuotantolinja käynnistyy suunnitelmien mukaisesti. Nyt Suominen tarkistaa ohjaustaan liikevoiton kehityksen osalta ja odottaa, että yhtiön liikevaihto on parempi kuin vuonna 2016 mutta vertailukelpoinen liikevoitto jää vuoden 2016 tasosta. Suomisen liikevaihto vuonna 2016 oli 416,9 milj. euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 25,6 milj. euroa.

Suomisen uusi tuotantolinja Bethunen tehtaalla Yhdysvalloissa on käynnistynyt ja ensimmäiset laskutettavat tuotteet toimitettiin asiakkaille toisen vuosineljänneksen aikana. Linjan ylösajo on kuitenkin ollut odotettua hitaampaa, ja yhtiö ennakoi sen luovan ennustettua vähemmän liikevaihtoa vuonna 2017. Tuotantolinjan ennustettua pienempi liikevaihto yhdistettynä linjan normaalia tuotannon tilaa vastaavaan kulutasoon heikentävät Suomisen koko vuoden liikevoittoa.

Toinen Suomisen koko vuoden 2017 liikevoittoa heikentävä tekijä on myynnin jakauma. Vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla korkean lisäarvon tuotteiden osuus Suomisen liikevaihdosta laski vertailukaudesta. Kun uusi tuotantolinja on täydessä käynnissä, se vaikuttaa myynnin jakaumaan suotuisasti.

Suomisen liikevaihto on ollut koko kuluvan vuoden ajan vertailuvuotta korkeammalla tasolla. Tämä kehitys jatkuu vuoden loppuun asti kun uutta kapasiteettia saadaan käyttöön. Myös vuoden 2017 toisen puoliskon liiketoimintaympäristö näyttää vuoden alkupuoliskoa lupaavammalta. Näin ollen Suomisen arvio liikevaihdon kasvusta vuonna 2017 pysyy ennallaan. Suominen odottaa koko vuoden 2017 liikevaihdon olevan paremman kuin vuonna 2016 (Vuonna 2016: 416,9 milj. euroa).

SUOMINEN OYJ
Hallitus

Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Nina Kopola, puh. 010 214 300
Talousjohtaja Tapio Engström, puh. 010 214 300


Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.suominen.fi


Suominen lyhyesti

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon sovelluksiin. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet – esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset – luovat lisäarvoa kuluttajien ja ammattilaisten käytössä eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja ja sillä on noin 650 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen liikevaihto vuonna 2016 oli 416,9 milj. euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 25,6 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan Nasdaq Helsingissä keskisuurten yhtiöiden listalla. Lue lisää:
www.suominen.fi.

 

Viimeisimmät uutiset

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 4.04.2024

Suomisen varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Vuosikertomukset, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 12.03.2024

Suominen on julkaissut vuoden 2023 vuosikertomuksensa sekä palkitsemispolitiikkansa

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 6.02.2024

Kutsu Suominen Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen