Suomisen hallitus on päättänyt avainhenkilöiden kannustinjärjestelmästä

Suominen Oyj:n pörssitiedote 4.6.2019 klo 13.00

Suomisen hallitus on päättänyt uudesta valikoiduille avainhenkilöille suunnatusta osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Tavoitteena on yhdenmukaistaa osakkeenomistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen palkitsemisohjelma, joka perustuu yhtiön osakkeiden hankintaan, vastaanottamiseen ja kerryttämiseen.

Sitouttava lisäosakejärjestelmä on suunnattu valikoiduille Suominen-konsernin avainhenkilöille. Palkkion saamisen edellytyksenä on, että osallistuja hankkii yhtiön osakkeita hallituksen päättämän määrän.

Jos osallistujalle asetetut edellytykset ovat täyttyneet ja hänen työsuhteensa Suominen-konserniin kuuluvassa yhtiössä on voimassa palkkion maksuhetkellä, hän saa palkkiona lisäosakkeita.

Järjestelmässä on sitouttamisjaksoja, joiden pituudet hallitus päättää. Mahdollinen palkkio maksetaan sitouttamisjakson jälkeen, osittain osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuus on tarkoitettu kattamaan osanottajille palkkioista aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja.

Palkkioiden maksamisen edellytyksenä on, että osallistujan työ- tai toimisuhde on voimassa palkkion maksuhetkellä. Järjestelmästä vuosina 2019–2021 jaettavat palkkiot ovat yhteensä enintään 200 000 Suomisen osaketta, mukaan lukien myös rahana maksettava osuus.

Suominen Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Petri Helsky, toimitusjohtaja, p. 010 214 3080

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon sovelluksiin. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet – esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset – luovat lisäarvoa kuluttajien ja ammattilaisten käytössä eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja ja sillä on lähes 700 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen liikevaihto vuonna 2018 oli 431,1 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan Nasdaq Helsingissä keskisuurten yhtiöiden listalla. Lue lisää: www.suominen.fi

Viimeisimmät uutiset

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 4.04.2024

Suomisen varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Vuosikertomukset, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 12.03.2024

Suominen on julkaissut vuoden 2023 vuosikertomuksensa sekä palkitsemispolitiikkansa

Annual Meetings & Shareholder Rights, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 6.02.2024

Kutsu Suominen Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen