Keskeiset tehtävät

Hallituksen keskeinen tavoite on ohjata Suomisen strategiaa tavalla, joka mahdollistaa pitkällä tähtäimellä Suomiselle asetettujen taloudellisten tavoitteiden saavuttamisen ja tuottaa mahdollisimman suurta arvoa yhtiön osakkeenomistajille samalla huomioiden myös muut keskeiset sidosryhmät ja niiden odotukset. 

Hallitus vastaa yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä ja päättää asioista, joilla on huomattava merkitys yhtiölle. Hallitus kokoontuu vuosittaisen kokoussuunnitelman mukaisesti.

Hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet valitaan yhtiökokouksessa. Hallitukseen kuuluu Suomisen yhtiöjärjestyksen mukaan vähintään kolme ja enintään seitsemän jäsentä.

Keskeiset tehtävät

Hallituksen tehtävät määritellään Suomen lainsäädännössä, yhtiön yhtiöjärjestyksessä, hallinnointikoodissa sekä hallituksen työjärjestyksessä. 

Hallituksen keskeiset tehtävät ovat:

  • hyväksyä yhtiön strategia ja valvoa sen toteuttamista,
  • hyväksyä yhtiön pitkän aikavälin tavoitteet ja seurata niiden toteuttamista,
  • hyväksyä yhtiön vuotuinen liiketoimintasuunnitelma, sekä kestävän kehityksen suunnitelma,
  • hyväksyä yhtiön liiketapaperiaatteet ja keskeiset yhtiön politiikat,
  • hyväksyä merkittävät yritysostot ja -myynnit, investoinnit ja menot,
  • hyväksyä merkittävä ulkoinen rahoitus (sekä velka että oma pääoma), tytäryhtiöiden pääomittaminen sekä takaukset ja kiinnitykset,
  • päättää yhtiön toimitusjohtajan ja johtoryhmän muiden jäsenten nimittämisestä ja erottamisesta sekä heidän työehdoistaan ja palkitsemisestaan,
  • hyväksyä yhtiön organisaatiorakenne,
  • seurata ja valvoa yhtiön tuloskehitystä ja varmistaajohdon tehokkuus,
  • varmistaa liiketoiminnan jatkuvuus valvomalla johtoryhmän seuraajasuunnittelua,
  • päättää yhtiön pitkäaikaisista osakeperusteisista kannustinjärjestelmistä,
  • hyväksyä yhtiön palkitsemispolitiikka sekä palkitsemisraportti, 
  • hyväksyä yhtiön taloudelliset raportit, kuten tilinpäätökset, osavuosikatsaukset, toimintakertomukset, tilinpäätöstiedotteet, sekä selvitys yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä,
  • varmistaa, että yhtiöllä on riittävät suunnittelu-, tieto- ja valvontajärjestelmät sekä resurssit tulosten seurantaa ja riskienhallintaa varten,
  • seurata ja valvoa yhtiön strategiaan ja liiketoimintaan liittyvien merkittävien riskien arviointia ja hallintaa,
  • kutsua koolle yhtiökokoukset,
  • laatia osinkopolitiikka ja tehdä ehdotus osingonjaosta,
  • tehdä ehdotus tilintarkastajan valinnasta ja tilintarkastuspalkkioista, ja
  • tehdä yhtiökokoukselle muita ehdotuksia.

Hallituksen jäsenten riippumattomuus

Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuuden. Kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä. Kaikki hallituksen jäsenet ovat myös riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista, lukuun ottamatta Andreas Ahlströmiä, joka toimii A. Ahlström Oy:n sijoitusjohtajana. Suomisen suurin osakkeenomistaja Ahlstrom Capital B.V. on A. Ahlström Oy:n konserniyhtiö.

Kokouskäytäntö

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan johdolla. Kokousten esittelijänä toimii pääsääntöisesti yhtiön toimitusjohtaja.

Vuonna 2023 hallitus kokoontui 15 kertaa, joista kahdeksan kertaa per capsulam. Jäsenten osallistumisprosentti oli 100 %. 

Kunkin jäsenen osallistumisaktiivisuus ilmenee seuraavasta taulukosta.

Nimi

 

Osallistuminen

Jaakko Eskola

puheenjohtaja

15/15

Andreas Ahlström

varapuheenjohtaja

15/15

Aaron Barsness

jäsen

15/15

Björn Borgman

jäsen

15/15

Nina Linander

jäsen

15/15

Laura Remes

jäsen

11/11

 

 

 

3.4.2023 asti

 

 

Laura Raitio

jäsen

4/4