Johtaminen

Toimitusjohtaja

Yhtiön toimitusjohtajan nimittää hallitus. Toimitusjohtaja vastaa yhtiön hallinnosta osakeyhtiölain ja hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti ja huolehtii yhtiön kirjanpidon lainmukaisuudesta ja varainhoidon luotettavasta järjestämisestä osakeyhtiölain tarkoittamalla tavalla. Toimitusjohtaja on lisäksi vastuussa koko Suominen-konsernin päivittäisestä johtamisesta.

Charles Héaulmé toimii Suomisen toimitusjohtajana.

Toimitusjohtajan tukena toimii johtoryhmä. Toimitusjohtaja toimii johtoryhmän puheenjohtajana ja johtoryhmän jäsenten esimiehenä.

Johtoryhmä

Johtoryhmään kuuluvat seuraavat henkilöt:

Charles Héaulmé

Toimitusjohtaja

s. 1966 
Ranskan kansalainen
B. Sc. (Business Administration)

Hallituksen jäsen vuodesta 2024
Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2024
Suomisen palveluksessa vuodesta 2025

Ei-riippumaton jäsen

Keskeinen työkokemus

Toimitusjohtaja, Huhtamäki Oyj, 2019–2025

Tetra Pak (1999–2019), useita eri tehtäviä Euroopassa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, viimeisin tehtävä Johtaja, Tetra Pak Europe & Central Asia (2015–2019), Johtaja, Etelä-Eurooppa (2012–2014), Toimitusjohtaja, eteläinen Etelä-Amerikka (2010–2012), Toimitusjohtaja Keski-Amerikka & Karibia (2007–2010)

Useita talousjohdon tehtäviä, Bosch Braking Systems (1996–1999); AlliedSignal Automotive (1993–1996); KPMG (1990–1993); BRGM Gabon (1988–1990)

Janne Silonsaari

Talousjohtaja (31.5.2026 asti)

s. 1980
Suomen kansalainen 
KTM
Suomisen palveluksessa vuodesta 2023

Keskeinen työkokemus

Talousjohtaja, Suominen Oyj, 2023– 
Vice President, Business Controlling, Kemira Oyj, 2018–2023
Director, Product Lines, Kemira Oyj, 2017–2018
Director, Marketing & Product Management, Kemira Oyj, 2016–2017
Director, Planning & Controlling, Kemira Oyj, 2015–2015
Senior Manager, Planning & Controlling, Kemira Oyj, 2012–2015
Business Controller, Kemira Oyj, 2008–2012
Assistant Controller, Kemira Oyj, 2007–2008
Assistant Controller, Fazer Amica Oy, 2004–2007

Kimmo Raunio

Talousjohtaja (viimeistään 1.6.2026 alkaen)

s. 1985
Suomen kansalainen
Tuotantotalouden diplomi -insinööri
Suomisen palveluksessa vuodesta 2026

Keskeinen työkokemus

Talousjohtaja, Suominen Oyj, 2026–
Talousjohtaja ja varatoimitusjohtaja, Fortaco Group Holdco Oyj, 2023–
Talousjohtaja, Fortaco Group Oy, 2016–2023
Group Business Controller, Fortaco Group Oy, 2012–2016
Associate, HLP Corporate Finance Oy, 2010–2012
Asiantuntija, Pohjola Pankki Oyj, 2009–2010

Francois Guetat

Operatiivinen johtaja

s. 1974
Ranskan kansalainen
Masters, Mechanical Engineering
Suomisen palveluksessa vuodesta 2025

Keskeinen työkokemus

Operatiivinen johtaja, Suominen Oyj, 2025–
SVP, Integrated Supply Chain Göteborg, Kalmar Global, 2022 - 2025
Head, Manufacturing Engineering and VPS, Volvo Construction Equipment, Sweden, 2018-2022
VP & GM, Operations, Volvo Road Machinery Shippensburg, Volvo Construction Equipment, USA, 2014-2018
VP Core Values and VPS, Volvo Road Machinery Shippensburg, Volvo Construction Equipment, USA, 2011-2014 
General Manager Volvo CE Wrocław, Volvo Construction Equipment, Poland, 2009-2011
Operations Director Volvo CE Wrocław, Volvo Construction Equipment, Poland, 2008-2009
Global Process Engineering & Production Manager Belley, Volvo Construction Equipment, France, 2000-2008 

Markku Koivisto

Kaupallinen johtaja

s. 1971
Suomen kansalainen
Diplomi-insinööri
Suomisen palveluksessa vuodesta 2017

Keskeinen työkokemus

Kaupallinen johtaja, Suominen Oyj, 2026–
Johtaja, Eurooppa liiketoiminta-alue & T&K, Suominen Oyj, 2019–2026
Chief Technology Officer, Suominen Oyj, 2017–2019
Johtaja, Global Business Development -yksikkö, UPM Raflatac Oy, 2011–2016
Johtaja , Biocomposites-liiketoimintayksikkö, UPM-Kymmene Oyj, 2006–2015
Päällikkö, uudet liiketoimminnot, UPM-Kymmene Oyj, 2001–2006
Tarjouspäällikkö, Fortum Oyj, 2000–2001
Useita tehtäviä, Siemens, 1996–1999

Minna Rouru

Henkilöstö- ja viestintäjohtaja

s. 1972
Suomen kansalainen
YTM
Suomisen palveluksessa vuodesta 2025

Keskeinen työkokemus

Henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Suominen Oyj, 2025–
Vice President, KONE Oyj, Global Functions, People & Communications, 2022–2024
Area HR Director, KONE Oyj, Asia Pacific, 2016–2022
Area HR Director, Wärtsilä Oyj, APAC, 2015–2016
HR Director, Amec Foster Wheeler, 2007–2015
HRD Manager, UPM, 2003–2007
HR Project Manager, Nokia Oyj, 1999–2003

Marika Väkiparta

Strategia- ja transformaatiojohtaja, vt. lakiasiainjohtaja

s. 1974
Suomen kansalainen
OTM
Suomisen palveluksessa vuodesta 2025

Keskeinen työkokemus:

Strategia- ja transformaatiojohtaja, vt. lakiasiainjohtaja, Suominen Oyj, 2026–
VP, Business Transformation, Interim General Counsel, Suominen Oyj, 2025–2026
Chief Transformation Officer, Kalmar Corporation 2022–2025
VP, Strategy and Business Development, Kalmar Automation Solutions business 
area 2019–2022
Head of Legal & Compliance, Cargotec Corporation, Kalmar Business area 2016–2019

Yhtiön organisaatio

Suomisen organisaatio koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta, jotka ovat EMEA ja Amerikat, sekä globaaleista funktioista, jotka tukevat liiketoimintaa. Suomisella on vain yksi toimintasegmentti.